Lionstoiminnan synty

Lionsjärjestö, “The International Association of Lions Clubs” perustettiin 7.6.1917 Chicagossa, Yhdysvalloissa. Järjestön perustaja oli chicagolainen vakuutusmies Melvin Jones.

Kantavana ideana oli liikemiesklubin aktiivisuuden suuntaaminen myös hyväntekeväisyyteen. Järjestön tunnuslauseeksi muotoutui iskulause

”We serve – Me palvelemme ­– Vi hjälper”

Järjestö laajeni parissa vuodessa Kanadaan ja Kiinaan. Sen jälkeen mukaan tulivat Keski- ja Etelä-Amerikan maat.

Tänä päivänä kansainväliseen lionsjärjestöön kuuluu 210 maata tai itsehallinnollista aluetta. Lioneja on maailmassa yli 1,4 miljoonaa. Lionsjärjestö on yksi YK:n peruskirjan allekirjoittajista ja se on talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) jäsen.

Yritykset valitsivat vuonna 2007 Lions-järjestön parhaimmaksi yhteistyökumppanikseen (Financial Times 2007). Järjestö oli paras rahankäytön luotettavuudessa, avustusohjelmien toteuttamisessa, sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä, ohjelmien soveltuvuudessa ympäröivään yhteisöön sekä tukijoidensa tavoitteiden ymmärtämisessä.

 

Lionstoiminta Suomessa

Euroopan ensimmäinen lionsklubi perustettiin Tukholmaan vuonna 1948.

Suomeen lionsaatteen toi kanadansuomalainen Arne Ritari. Ensimmäinen suomalainen lionsklubi LC Helsinki-Helsingfors perustettiin 14.8.1950.

Suomi oli maailman 29. lionsmaa. Matkatoimiston omistaja Arne Ritaria järjesti matkoja Helsingin Olympialaisiin ja samalla kokosi joukon suomalaisia perustamaan ensimmäistä lionsklubia.

Seuraavina vuosikymmeninä lionsjärjestö kasvoi yhdeksi maamme suurimmista vapaaehtoistyötä tekevistä järjestöistä.

 

 

Lähde: Suomen Lions-liitto ry